Ansiotuloista maksetaan veroa kunnille. Kunnallisvero on verotuotoltaan merkittävin tuloista perittävä vero. Kuntakohtaiset tuloveroprosentit ovat Manner-Suomessa 4,36-10,86 prosenttia vuonna 2023. Kunnanvaltuustot päättävät itsenäisesti kunnallisveroprosenttinsa, jota sovelletaan kunnallisverotuksessa verotettavaan tuloon.
Evankelis-luterilaiseen ja ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat henkilöt maksavat veroa myös seurakunnille. Seurakuntien päättämiä kirkollisveroprosentteja sovelletaan myös kunnallisverotuksessa verotettavaan tuloon.
Tulosta tehtävien vähennysten lisäksi kunnallisveron määrään vaikuttavat myös verosta tehtävät vähennykset (mm. työtulovähennys). Esimerkiksi palkansaaja maksaa keskimääräisillä prosenteilla kunnallis- ja kirkollisveroa vasta, kun palkkatulot ovat noin 17 650 euroa vuonna 2023 (ilman muita ansiotuloja).
Kartta kunnallisveroprosenteista 2023 sekä lisätietoa kuntaveroista
Kuntien ja seurakuntien tuloveroprosentit 2023 (Verohallinnon nettisivu)
Päivitetty 19.12.2022