Tervetuloa tutustumaan Veronmaksajain Keskusliiton historiaan. Liitto viettää 70-vuotissyntymäpäiväänsä vuonna 2017, ja juhlavuoden kunniaksi kokosimme näille sivuille runsaasti tietoa ja kuvia liiton toiminnasta aina perustamisvuodesta 1947 lähtien.
Veronmaksajain Keskusliiton toiminta on jatkuvasti kehittynyt ja monipuolistunut. Myös kasvu on ollut pitkään vahvaa. Juhlavuonna 2017 liitolla on jäseniä 229 000.
Toisaalta liiton toiminnan keskeinen lähtökohta on edelleen sama kuin liittoa perustettaessa: veroa maksavan kansalaisen auttaminen ja puolustaminen sekä harjoittamalla määrätietoista edunvalvontaa että jakamalla käytännöllistä ja omakohtaisesti hyödyllistä tietoa verotuksesta ja yksityistaloudesta.
Tänä päivänä liiton edellytykset toteuttaa perustehtäväänsä ovat erittäin hyvät. Liiton jäsenille kuukausittain postitettava Taloustaito-lehti antaa tiiviisti ajankohtaista hyötytietoa niin verotuksesta kuin yksityistaloudestakin. Jäsenten omissa veropulmissa auttaa puhelimitse tarjottava liiton lakimiesten henkilökohtainen veroneuvonta. Jatkuvasti suosiotaan kasvattava verkkopalvelu veronmaksajat.fi on jäsenten väylä ajankohtaisen verotiedon lähteille.
Vuosien kuluessa liiton toimintatapa ja rooli yhteiskunnassa on muuttunut. Liiton voimakkaan kasvun, toimintamuotojen vakiintumisen ja myös ympäröivän yhteiskunnan kehittymisen myötä toimintaa harjoitetaan tänään luonnollisesti toisella tyylillä kuin kuohuvina pioneerivuosina. Jokainen aikakausi vaatii oman lähestymistapansa.
Veronmaksajain Keskusliiton 70-vuotinen taival kertoo vähintään yhtä paljon koko suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä sotien jälkeisenä aikana kuin pelkästään liiton oman toiminnan muotoutumisesta. Nämä sivut ovat siten itse asiassa kurkistus koko Suomen lähihistoriaan - yhden kasvavan ja kehittyvän kansalaisjärjestön näkökulmasta tarkasteltuna.
Teemu Lehtinen
toimitusjohtaja