Helmikuussa 1947 järjestetty valtuuskunnan kokous antoi julkisen lähtölaukauksen Veronmaksajain Keskusliiton toiminnalle.
Heti alusta lähtien liitto kiinnitti huomiota julkisen talouden heikkouksiin ja verorahojen tuhlaukseen. Liitto pyrki vaikuttamaan tilanteeseen mm. laatimalla vuosittain konkreettisia supistusehdotuksia valtion budjettiin.
Liiton historian suurin joukkokokous järjestettiin 22.5.1955 Seinäjoella. Kevään mittaan tehdyt lukuisat veronkorotukset saivat 3000 kansalaista liikkeelle.
Veronmaksajat ryhtyi myös heti opastamaan jäseniään verotusasioissa. Ensimmäinen verotusta koskeva opas julkaistiin jo perustamisvuonna. Tammikuussa 1950 jaettiin kaikille jäsenille veroilmoituksen täyttämisohjeet.
Liitto perusti ensimmäisenä toimintavuotenaan paikallisosastot 11 paikkakunnalle. Osastot järjestivät neuvonta- ja puhetilaisuuksien tammikuussa veroilmoitusten laatimisaikana sekä verotuksen valmistuttua marraskuussa.
Kaiken kaikkiaan 1940-luvun loppuvuosina muotoutui se linja, joka antoi perustan liiton myöhempien vuosien toiminnalle.
Julkinen talous huomion kohteena
Sodan jälkeisiä vuosia leimasivat raskaat verot, ankara elintarvikesäännöstely ja inflaation synnyttämä hintojen nousu. Toiveikkuutta loi yleinen usko siihen, että olot helpottuisivat, kun sodan aiheuttamat menot vuosien mittaan vähenisivät.
Kun sitten 1950-luvun alkupuolella sotakorvausten ja muiden sodan aiheuttamien rasitusten väheneminen antoivat liikkumatilaa julkisessa taloudessa, tämä ei tahtonutkaan riittää menojen kovalle kasvuvauhdille. Seurauksena olivat jatkuvasti pitkin vuotta annetut lisäbudjetit, veronkorotukset, toistuvat taloudelliset vaikeudet ja poliittiset kriisit. Hallitukset vaihtuivat tiheään.
Konkreettisia supistamisehdotuksia
Veronmaksajain Keskusliitto pyrki alusta lähtien kiinnittämään huomiota julkisen talouden heikkouksiin ja verorahojen tuhlaukseen. Liitto laati vuosittain konkreettisia supistusehdotuksia valtion budjettiin. Ensimmäisessä supistusmuistiossa, joka koski vuoden 1948 budjettia, esitettiin 7,2 miljardin markan edestä menojen vähennyksiä.
Liitto arvosteli erityisesti asutustoiminnan paisuneita menoja, maatalouden tukipalkkioita, budjetin ulkopuolisia rahastoja sekä valtionyhtiöiden taloudenpitoa. Liitto esitti myös valtiontilintarkastuksen tehostamista.
Voimakkaan inflaation myötä verotus kiristyi ilman eri päätöksiä.
Vuonna 1950 Veronmaksajat teki ensimmäisen kerran laskelmat inflaation aikaansaamasta tuloverorasituksen kohoamisesta ja vaati tällä perusteella inflaatiokorjauksia.
Tulo- ja varallisuusveron lisäksi liitto ehdotti kevennyksiä mm. omaisuudenluovutusveroon, liikevaihtoveroon ja kahviveroon. Verotuksen rakenteellisena kysymyksenä Veronmaksajat ajoi valtion ja kuntien verotuksen yhdistämistä.
Toimintalinja muotoutuu
Julkisen lähtölaukauksen liiton toiminnalle antoi valtuuskunnan kokous 21.2.1947. Uutiset valtuuskunnan kokouksesta ja hallituksen puheenjohtajan selostukset liiton toiminnan tarkoitusperistä julkaistiin näkyvästi useimmissa sanomalehdissä.
Veronmaksajain Keskusliitto pyrki alusta alkaen pitämään yhteyttä hallitukseen, eduskuntaan ja johtaviin virkamiehiin. Se lähetti heti ensimmäisenä toimintavuonnaan kansanedustajille valtion tulo- ja menoarvion eduskuntakäsittelyyn kytkeytyvän budjettikirjelmän. Liiton vuosikokouksessa 1948 esiintyi puolestaan silloinen valtiovarainministeriön budjettipäällikkö ja seuraavana vuonna vuosikokousesitelmästä vastasi valtiovarainministeri.
Oikeusturvakysymyksistä liitto piti esillä verovalitusten käsittelyn jouduttamista ja kunnallisen harkintaverotuksen poistamista.
Veroneuvontaa eri muodoissa
Liitto julkaisi vuonna 1947 kaksi kirjasta, joista ensimmäinen oli verotusta koskeva opas. Jälkimmäinen julkaisu puolestaan kertoi kansantajuisesti ja esimerkkien avulla julkisen talouden heikkouksista ja verovarojen käytössä ilmenneestä tuhlauksesta. Oman lehden julkaisemisesta tehtiin päätös keväällä 1948, ja Veronmaksajan ensimmäinen numero näki päivänvalon kesäkuussa. Lehti ilmestyi ensimmäisenä vuonna neljä kertaa.
Jäseniä pyrittiin alusta alkaen auttamaan mahdollisuuksien mukaan antamalla heille neuvoja ja ohjeita verotusasioissa.
Varsinkin veroilmoitusten täyttämisaika eli tammikuu oli vilkasta neuvonta-aikaa. Vuonna 1950 aloitettiin veronmaksajan neuvontaa palveleva julkaisutoiminta. Tammikuussa jäsenille jaettiin jäsenetuna “Veroilmoituksen laatimisohjeet” ja lokakuussa verotuksen tarkistamista silmällä pitäen “Onko verosi määrätty oikein?”
Liiton edustajat pitivät heti ensimmäisistä vuosista lähtien liiton tavoitteita tukevia esitelmiä sekä liiton omissa että muiden yhdistysten tilaisuuksissa.
Yleiseen mielipiteeseen pyrittiin vaikuttamaan myös toimittamalla lehdistölle esitelmiä koskevia tiivistelmiä, kiertoartikkeleita sekä haastatteluja.
Ensimmäinen toimintaohjelma
Syyskuussa 1949 liitto julkaisi ensimmäisen toiminta- ja tavoiteohjelmansa, jossa se laskelmien avulla osoitti, miten sodan aiheuttamat menot tulevat lähivuosina vähenemään.
Liitto korosti, että näin syntyneet säästöt olisi käytettävä veronalennuksiin.
Paikallisosastoja perustetaan heti
Veronmaksajain Keskusliiton hallitus ryhtyi valmistelemaan ohjesääntöjä paikallisosastojen toiminnalle heti liiton perustamisen jälkeen. Jo ensimmäisenä toimintavuonna paikallisosastot näkivät päivänvalon yhdellätoista paikkakunnalla, jotka olivat Jyväskylä, Kuopio, Mikkeli, Oulu, Pori, Rauma, Savonlinna, Tampere, Toijala, Turku ja Uusikaupunki.
Paikallisosastoja ei rekisteröity ja niiden talous järjestettiin keskusliiton taloudellisen tuen varaan. Keskusliitto peri myös jäsenmaksut ja ylläpiti jäsenrekisteriä. Paikallisosastojen toiminta keskittyi lähinnä neuvonta- ja puhetilaisuuksien järjestämiseen tammikuussa veroilmoitusten laatimisaikana ja marraskuussa verotuksen valmistuttua.
Huomio kunnallistalouteen
Joidenkin osastojen toiminta lopahti melko nopeasti, mutta myös uusia osastoja perustettiin. Eräät osastot puuttuivat kunnallistaloudellisesti kiperiin hankkeisiin ja pyrkivät vaikuttamaan veroäyrin hinnan määräämiseen siinä osittain onnistuenkin. Esimerkiksi Helsingin paikallisosaston ripeä ja asiantunteva toiminta vaikutti siihen, että Helsingin ennakkoveroäyrin hinta aleni yhdellä markalla vuonna 1953 ja että veroäyrin hinta aleni 50 pennillä vuonna 1956. Aktiivisesti toimivia osastoja oli liiton ensimmäisen vuosikymmenen päättyessä 26.
Veronmaksajien osasto Kauppa käy -näyttelyssä messuhallissa syksyllä 1951.
Jäseniä pyrittiin alusta alkaen auttamaan mahdollisuuksien mukaan antamalla heille neuvoja ja ohjeita verotusasioissa.
Varsinkin veroilmoitusten täyttämisaika eli tammikuu oli vilkasta neuvonta-aikaa. Vuonna 1950 aloitettiin veronmaksajan neuvontaa palveleva julkaisutoiminta. Tammikuussa jäsenille jaettiin jäsenetuna “Veroilmoituksen laatimisohjeet” ja lokakuussa verotuksen tarkistamista silmällä pitäen “Onko verosi määrätty oikein?”
Liiton edustajat pitivät heti ensimmäisistä vuosista lähtien liiton tavoitteita tukevia esitelmiä sekä liiton omissa että muiden yhdistysten tilaisuuksissa.
Tällöin myös Veronmaksaja-lehdessä käsiteltiin yleisesti kunnallistalouteen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi siinä esiteltiin liiton luottamuselimissä toimivia vaaliehdokkaita.
Vuonna 1953 liitto ryhtyi perustamaan yhdysmiesverkostoa eri kuntiin. Tavoitteena oli yhteydenpidon tiivistäminen ja jäsenhankinnan laajentaminen. Vuoden 1956 lopussa liitolla oli paikallisosasto tai yhdysmies 145 paikkakunnalla. Liiton henkilöresurssit eivät kuitenkaan tehneet mahdolliseksi jatkuvaa tiivistä yhteydenpitoa yhdysmiehiin, ja seuraavina vuosina tämä verkosto vähitellen hajosi.
Liiton toimisto järjestäytyy
Veronmaksajain Keskusliiton perustamisen jälkeen hallitus nimitti liiton pääsihteeriksi Boris Taulamon ja vuokrasi pienen kalustetun huoneen Kluuvikatu 8:sta. Toiminnan alkurahoittamista varten lähetettiin anomuskirjeitä useisiin liikelaitoksiin. Hallitus valmisteli myös toimintaohjelmaa ja jäsenhankinnan organisointia.
Liiton toimintaa vaikeutti pääsihteeri Taulamon vaikea sairastuminen, joka lopulta pakotti hänet luopumaan tehtävistään. Taulamon tilalle valittiin toimistopäälliköksi ekonomi Oiva Hyry. Liiton toimitusjohtajan tehtävää lupautui sivutoimisena hoitamaan Suomen Tietotoimiston toimitusjohtaja, filosofian tohtori E. A. Berg. Huhtikuussa 1947 palkattiin liiton ensimmäiseksi toimistovirkailijaksi rouva Signe Lehtovirta, joka työskenteli liiton palveluksessa aina eläkkeelle siirtymiseensä saakka eli syksyyn 1972.
Kaleva toimitusjohtajaksi
E. A. Berg erosi Veronmaksajien toimitusjohtajan tehtävästä kesäkuussa 1948. Liitto vuokrasi samoihin aikoihin toimisto-huoneiston Kalevankatu 4:stä. Toimistossa työskenteli tuolloin kolme henkilöä. Kun liiton toimitusjohtajana aloitti 1.11.1948 Tuusulan Kansalaisopiston johtaja, filosofian maisteri Matti Kaleva, kykeni toimisto käynnistämään asioiden kokonaisvaltaisen hoitamisen.
Matti Kaleva työpöytänsä ääressä. Liiton toimisto oli 40-luvun lopussa vuokralla Kalevankadulla.
Liiton toimisto tarvitsi toiminnan laajentuessa lisää työvoimaa ja enemmän tilaa. Olympiakesänä 1952 toimisto muutti Kalevankadulta vuokralaiseksi SKOP:n taloon Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmaan. Vuoden 1954 lopussa liitto osti oman huoneiston osoitteesta Malminrinne 1, missä se toimi vuoden 1972 loppuun saakka.
Veronmaksajien toimistohuone 40-luvun lopulla. Kuvassa rouva Signe Lehtovirta (oik.) ja neiti Lea Kontkanen.
Perustamisvaiheessa liiton puheenjohtajaksi valittu professori Bruno Suviranta pyysi eroa puheenjohtajan tehtävästä 1951 pitkäaikaiseen Yhdysvalloissa oleskeluunsa viitaten. Hänen tilalleen valittiin jo 1920-luvulla veronmaksajayhdistyksessä toiminut professori O. W. Louhivuori, joka toimi tehtävässä kuolemaansa saakka. Vuosikokouksessa 1954 liiton puheenjohtajaksi valittiin professori Kaarlo Kaira, joka toimi liiton puheenjohtajana vuoteen 1965, jolloin valtuuskunta kutsui hänet liiton ensimmäiseksi kunniajäseneksi.
Hallituksen puheenjohtajana toimi liiton perustamisesta lähtien filosofian tohtori K. O. Alho aina syksyyn 1954 asti, jolloin hänen paikalleen tuli hetkeksi kauppaneuvos Lauri Hietanen. Vuosina 1955 -1961 hallituksen puheenjohtajana toimi filosofian maisteri lisakki Laati.
Miinuskirjasta best seller
Alkuvaikeuksien jälkeen liiton talous saatiin vakaalle pohjalle 50-luvun alussa. Taloutta paransivat julkaisutoiminnan tuotot. Erityisesti Veronmaksajan Miinuskirja, jota myytiin etupäässä apteekkien välityksellä, osoittautui todelliseksi best selleriksi. Myös jäsenmäärän kasvu paransi omalta osaltaan toiminnan rahoituspohjaa.
Vuoden 1949 lopussa liitossa oli lähes 5 000 henkilöjäsentä ja yli 300 liikejäsentä. Jäsenmaksutulot olivat kyseisenä vuona noin 2 miljoonaa silloista markkaa. Vuonna 1952 jäsenmaksuja kertyi jo noin 4,2 miljoonaa markkaa. Liiton taloutta tosin heikensi jatkuva inflaatio, koska jäsenmaksuja ei voitu korottaa inflaatiota vastaavasti.